Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Isseksein reenasin

24.10.2014, Kaija

Otinpa mukaani pojat ja painelin hallille höyryjäni purkamaan. Topia piti hiukan kovistella; sen jälkeen pysyi startissa eikä tiputtanut yhtään takaakierto -rimaa 🙂 Ravista ja käytä -koirani!

Ilo oli niin iloinen päästessään hallille! Tehtiinpä seuraavia:

– Kujakepit kera namikupin. Lähtee kupille loistavasti, kun kuja leveä ja ohjaan kohdan. Namin jälkeen juoksin vielä lelukädessä eli merkkinä siitä, että kepeiltä meno jatkuu kohti minua. Hyvä alku siis!

– Rataa kahdella hypyllä ja kahdella putkella; namikuppi aina sopivasti ohjaamaan oikeaa suuntaa ja pitkällä lelulla sain jatkettua suuntaa niin, että saimme tehtyä kuuden esteen pätkän. Ja rimoja ei hypyissä lain 🙂

– Keinua ”bängäiltiin”, alkaa jo oikein loikata saadakseen keinun pään alas ja namin tippumaan kuppiin 🙂

– Puomia alastuloa otin vain ohjaamalla alastulolle ja syötin namia siinä. Tämä rauhottuminen alastulolle oli pakko ottaa, koska edellisellä kerralla herra juoksi puomia edestakaisin ihan oma-aloitteisesti!

 

Maisan jätin tarkoituksella kotiin, jotta huomenna olisi intoa täynnä kisoissa. Kunpa radat olisivat jouhevat, niin tämä rouva kankeakin pystyisi ne ohjaamaan.

Olo rauhallinen – kannatti siis käydä hallilla viimeisen lomapäivän kunniaksi!

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *